Vuonna 2019 julkaistu Monimuotoisuus on heittämällä yksi tärkeimmistä kirjoista jonka olen pitkään aikaan lukenut. Sen ansiot eivät ole kaunokirjalliset, vaikka Kauppinen hyvin kirjoittaakin, vaan merkitys – se mikä tekee siitä tärkeän, on sen sisällön painavuus. Kirjan lukeminen pitäisi olla pakollista kaikille kansanedustajille, suomalaisen metsäteollisuuden johtoportaalle, metsän- ja maan omistajille, kaivosalan yrittäjille ja lobbareille sekä kaikille niille, joiden arvomaailmassa talous menee luonnon edelle. Elämme kuudennen sukupuuttoaallon keskellä, lajien katoamisen vauhti on hälyttävä ja tämän asian mittakaava niin valtava, että jokainen tekomme on tärkeä. Muun muassa siitä Juha Kauppisen Monimuotoisuus haluaa kertoa.

Monimuotoisuus sisältää yhdeksän lukua, joita voidaan nimittää eräänlaisiksi reportaaseiksi. Kirja on sekoitus tietokirjallisuutta, henkilökohtaista pohdintaa ja puolustuspuhetta luonnon monimuotoisuuden puolesta. Sen tekstit tarkastelevat biodiversiteettiä laaja-alaisesti ja keskiöön nousee ennen kaikkea monimuotoisuuden vähentyminen. Kauppinen tutustuu kirjassaan Suomessa esiintyviin uhanalaisiin ja taantuviin lajeihin ja niiden kautta yleiskuva kasvaa globaaliksi. Monimuotoisuus ei keskity biodiversiteetikriisin tarkastelussa esimerkiksi vain metsiin, josta maamme mediassa paljon kirjoitetaan vaan kirja tarkastelee myös elinympäristöjen pirstaloitumista, peltojen katoamista, metsästystä, saasteita ja ilmastonmuutosta. Meillä esiintyvien lajien kato on kenties paikallista, mutta niiden välittämä viesti on selvä -sama kehityskulku on nähtävissä kaikkialla maailmassa.

Stanfordin yliopiston professori Paul ”Erlich oli yksi kirjoittajista syksyllä 2017 julkaistussa tutkimuksessa, jossa laskettiin, että maapallolta on ihmisen toiminnan vuoksi kadonnut ehkä jopa miljardi paikallista populaatiota. Suomesta on hävinnyt kolmisen sataa lajia, mutta luonnossamme on tuhansia uhanalaisia ja silmällä pidettäviä lajeja, jotka ovat matkalla kohti häviämistä. Meillä on vaikeuksia käsittää tämä kehityskulku: lajeja on kadonnut 312, mutta paikallisia populaatioita häviää jatkuvasti”

Lainaus luvusta 2. Suomi s. 79-80

Monimuotoisuuden ensimmäinen luku esittelee Charles Darwinin evoluutioteorian. Se toimii eräänlaisena pohjatekstinä, jonka varaan on luontevaa rakentaa kirjan muut luvut. Kauppinen kysyy provosoiden oliko Darwin väärässä? Hän pohtii lajien välistä kilpailua ja nostaa esiin niin sanotut ”heikot kilpailijat”, kuten kirjassa myöhemmin esiintyvän jääleinikin (luku 8). Kauppinen kysyy että olisiko vihdoin aika, kun Lajien synnyn julkaisemisesta on tullut kuluneeksi 160 vuotta, kääntää katse noihin heikkoihin kilpailijoihin, hauraisiin spesialisteihin, sillä ”niiden katoamisesta on kyse meneillään olevassa monimuotoisuuden kadossa”, kuten Kauppisen kirjoittaa.

Kauppinen ei pidä evoluution olemassaoloa mielipidekysymyksenä, eikä hän haasta Darwinin ajatusta luonnonvalinnasta. Se mitä hän sen sijaan haluaa problematisoida liittyy Darwinin ajatukseen ”olemassaolon taistelusta” tuosta klassisesta kiteytyksestä, johon ei Kauppisen mielestä tiivisty kuitenkaan luonnon koko olemus. Tässä yhteydessä haluan viitata kirjailija Anni Kytömäen Suomen luonto lehdestä 4/17 löytyvään kolumniin Olemmassaolon tai(s)to: ”Meidät on totutettu ajattelemaan, että luonnossa vallitsee jatkuva olemassaolon taistelu – huolimatta siitä, että tiedämme monien lajien elävän symbioosissa keskenään ja yksilöiden tekevän yhteistyötä vaikkapa saalistuksessa. Lähtöoletuksemme ja draamannälkämme takia emme kuitenkaan kiinnitä huomiota yhteistyöhön vaan raateluhampaisiin.”

”Populaatiossa sopivin jää eloon. Tämä voi joissain erikoistapauksissa näyttäytyä taisteluna, ja ilmiön ymmärtäminen on välttämätöntä, jos haluaa ymmärtää, kuinka luonto toimii. Mutta luonto kokonaisuudessaan on paikka, joka ruokkii erilaisuutta, erilaisia elämänmuotoja. Tästä monimuotoisuudesta koostuvien ekosysteemien varassa elää maapallolla myös ihminen.

Lainaus luvusta I. Darwin s.48

Monimuotoisuus on paikoitellen lohdutonta ja surullista luettavaa. Ihmisten toimet suhteessa ympäröivään luontoon näyttäytyvät lyhytnäköisiltä, taloudellisten arvojen ohjaamilta ja ovat leimallisen antroposentrisiä. Luonto valjastetaan palvelemaan ihmisen rajatonta ahneutta. Ojitetaan suot, valjastetaan kosket, hakataan metsät. Tässä viitekehyksessä Kauppisen kirja nostaa esiin erään maamme historian vaikutusvaltaisimman veijarin, jonka pamfletti Onko maallamme malttia vaurastua? (1952), käynnisti Pohjois-Suomen luonnon armottoman haltuunoton ihmisten tarpeisiin – luonnon ja monimuotoisuuden kadon kustannuksella.

Yksi alakuloisempia oli kirjan luku 6. Isonuijasammal, jossa kerrottiin Sodankylän Viiankiaavan alle suunnitellusta kaivoksesta. Luontoon.fi verkkosivujen mukaan Viiankiaapa kuuluu Natura 2000 -verkostoon, ja sen kokonaispinta-ala on 65,95 km². Tämän monimuotoisuuden kannalta valtavan tärkeän alueen alta löydettiin v. 2004 alkaneiden kairausten jälkeen arvokkaana pidetty malmio. Monikansallinen kaivosyhtiö Anglo American haluaisi louhia kalliota Viiankiaavan alta. Kyllä, juuri niin louhia, vaikka alue on suojeltu. Maanalaista kaivosta havitteleva Anglo American on saanut monet kysymään, ”eikö kaivos suon alla ala kuivattaa suota väistämättä?” Kauppinen toteaa, että jos näin kävisi, se veisi käytännössä Viiankiaavan arvon, joka on vetisten, lettoisten paikkojen uhanalaisessa lajistossa.

”Suomen soille kaivettiin 1900-luvun jälkimmäisellä puoliskolla niin paljon ojia, että niitä pitkin pääsisi kaksi kertaa Kuuhun ja takaisin tai 37 kertaa maapallon ympäri. Siis 1,5 miljoonaa kilometriä. Luku on Metsäntutkimuslaitoksen muutaman vuoden takaisesta raportista.”

Lainaus luvusta 6. Isonuijasammal s.205

Teoksena Monimuotoisuus nojaa vahvaan tiedolliseen taustaan. Se on rakennettu taiten ja pieteetillä. Käytetty lähdemateriaali on listattu kirjan loppuun luvuttain ja kirjallisuus ja tutkimusluettelo on kunnioitusta herättävän pitkä. Myös haastatteluja Kauppinen on tehnyt runsaasti kirjaansa varten. Keskeistä Monimuotoisuudessa on myös liikkuminen pitkin Suomea. Kirjassa käydään esimerkiksi Höytiäisen lintuasemalla Joensuussa, Kiteen Hatunvaaralla, paikassa joka on hyvä ehdokas ensimmäiseksi maa-alueeksi, joka vapautui veden ja jään alta viimeisimmän jääkauden jälkeen, Melkoniemessä Simpelejärven rannalla, jo mainitulla Sodankylän Viiankiaavalla, Kainuun Hyrynsalmella ja Kilpisjärven Saana-tunturilla. Taustatyötä ei Kauppinen kirjaansa varten varmaan juuri paremmin olisi voinut tehdä. Kirja on kirjoitettu helposti ymmärrettävään muotoon. Monimutkaiset asiat on selitetty auki juurta jaksaen.

Monimuotoisuuden lukemisen rinnalle sopii hyvin Kauppisen isännöimä Suomen luonnon #muutos-verkkolehden sivuilta löytyvä monimuotoisuus-podcast https://www.muutoslehti.fi/artikkelit/ekologi-on-elonkirjon-laakari/, jossa keskustellaan monimuotoisuudesta yhdeksän jakson verran yhdeksän eri suomalaisen luonnon tutkijan kanssa. Podcastit pohjaavat vierailevien tutkijoiden esseisiin ja ne löytyvät muutoslehden verkkosivuilta.

Juha Kauppisen Monimuotoisuus on hätähuuto lukemattomien uhanalaisten lajien puolesta, meillä ja muualla. Ja viime kädessä se on sitä myös ihmisten puolesta, meidän jotka olemme riippuvaisia näistä lukuisista uhanalaisista lajeista ja niiden populaatioiden muodostamista ekosysteemeistä, joiden varaan elämämme täällä rakentuu.

• Kirjailija: Juha Kauppinen
• Teos: Monimuotoisuus
• Kustantaja: Siltala
• Julkaisuvuosi: 2019
• Sivumäärä: 350

Vuoden 2020 Helmet-lukuhaasteessa kirja sopii esimerkiksi kohtiin 20, 28 ja 34.