Sellainen vuosi tällä kertaa. Kukapa osasi aavistaa tammikuun 1. päivä mitä tuleman pitää. Helmikuun lopussa vastasin vielä tyynesti eräälle pelokkaalle 9.-luokkalaiselle, että ei se korona tänne meille kauas Suomeen, että ihan voi olla rauhassa, kun nuori kyseli, että tuleeko se korona, että ei kai se tule…? Tulihan se ja muutti paljon, vei perusturvallisuuden tunteen, vavahdutti olemassaolon perustuksia, antoi aihetta elämän merkityksellisyyden pohdintaan – mihin olemme menossa ja mitä sitten tapahtuu? – ja osoitti ahneelle ihmistaimelle, kuinka mitättömän pieni mikrobi voi kyykyttää homo sapiensia ja pistää koko telluksen polvilleen.

Vuosi 2020 antoi riittävästi aihetta paeta kirjoihin. Maaliskuussa kun painettiin stoppia, keinovalikoimani, jolla tätä likipitäen kaiken mullistavaa pandemiaa lähdin selättämään, oli tuttu ja turvallinen – perhe, metsä ja kirjallisuus. Ensimmäinen kirja, joka vei ajatukseni koronasta paikoitellen kokonaan, oli Erno Paasilinnan matkareportaasi Kotiseuduilla ja vierailla mailla vuodelta 1988. En osaa tarkkaan sanoa mikä tässä kirjassa oli se tenho, joka toi jopa seesteisiä iltahetkiä absurdiksi muuttuneeseen reaalimaailmaan. Minulle oli joka tapauksessa toimivaa tehdä pakoa tähän palaan 80-luvun suomalaisena olemisen kulttuurihistoriaa, jonka E. Paasilinna eri puolille Suomea tekemien kuuden matkan aikana sanoin sekä muutamin valokuvin esiin nostaa.

Helmet-lukuhaasteen 2020 haastekohtiin tutustuin heti tuoreeltaan vuoden alussa. Ajattelin, että kokeillaan taas miten monen kohdan ehtisin täyttää, mutta niin, etten ottaisi itselleni tästä haasteesta tälläkään kertaa yöunia vievää stressitekijää. Näitä stressitekijöitä tämä vuosi toi sitten ihan riittämiin, niitä ei tarvinnut itselleen lisää keksiä. Olen seurannut Facebookin Helmet-lukuhaaste ryhmää melko säännöllisesti ja poiminut sieltä vinkkejä eri haastekohtiin. Olen perinteisesti myös taivastellut ihmisten lukunopeutta (ja kuuntelunopeutta). Miten kukaan pystyy! Helmi-maaliskuussa ilmaantuvat ensimmäiset ilmoitukset haasteen suorituksesta kielivät kyvystä ja taidosta ottaa nopeasti haltuun valtavan kasan kirjallisuutta. Tällaiseen tahtiin en itse kykene. Toki haasteen nopea suorittaminen voi kertoa myös siitä, että aikaa lukemiselle löytyy tai sitä aikaa osataan ottaa. Elämäntilanteita on niin monenlaisia. Helmet-lukuhaaste ei ole lukijoiden välinen kilpailu. Kilpailua toki saa käydä itsensä kanssa. Mutta missä määrin se on tarpeellista, jos ja kun lukeminen on se tärkein asia. Maaliskuun puolen välin jälkeen jätin haasteen ihmettelyn ja luin mitä mieli teki. Loppusyksystä katsoin kuitenkin tarkemmin, josko lukemani osuisivat haastekohtiin ja useathan niin tekivät.

Tämän verran ehdin ja olen ”suorituksestani” ylpeä. Tähdellä merkittyinä ne jotka säväyttivät jollain tavalla ja veivät perusjärkytysten äärelle.

Helmet-lukuhaaste 2020 (ei valmis, silti hyvä)

• 1. Kirja on vanhempi kuin sinä: Arto Melleri: Ilmalaiva ”Italia” (Vuodelta 1979)
• 2. Iloinen kirja: Veikko Huovinen: Hamsterit (Toiveikas talvimieli!)
• 3. Kirja, johon suhtaudut ennakkoluuloisesti: Pitääkö olla huolissaan: Hotakainen, Kyrö & Nousiainen (Sarja toimii, vaan toimiiko kirja?)
• 4. Kirjan kannessa tai kuvauksessa on monta ihmistä: Maria Pettersson: Historian jännät naiset (Kolme naista kannessa)
• 6. Kirjan nimi alkaa ja päättyy samalla kirjaimella: Erno Paasilinna – Tähänastisen elämäni kirjaimet
• 7. Kirjassa rikotaan lakia: Laura Gustafsson: Korpisoturi
• 8. Kirja, jonka joku toinen valitsee puolestasi: Frank Martela: Elämän tarkoitus (Puolisoni valitsi)
• 9. Kirjassa kohdataan pelkoja: Antti Holma: Kaikki elämästä(ni)
• 12. Kirjasta on tehty näytelmä tai ooppera: Rosa Liksom: Everstinna ⭐️ (Heidi Herala everstinnana Helsingin kaupunginteatterissa 2019-)
• 13. Kirjassa eksytään: Anni Kytömäki: Kultarinta ⭐️
• 14. Urheiluun liittyvä kirja: Juhani Brander: Miehen kuolema ⭐️ (Lätkäjätkistä puhetta)
• 16. Kirjalla on kirjassa tärkeä rooli: Tiina Piilola: Kalevalan naiset ⭐️
• 17. Tutkijan kirjoittama kirja: Katriina Järvinen & Laura Kolbe: Sopivia ja sopimattomia – Lempi, luokka ja suomalainen parisuhde ⭐️
• 18. Sinulle tuntematonta aihetta käsittelevä kirja: Sofi Oksanen: Stalinin lehmät (Bulimia)
• 19. Kirja, jota luet yhdessä jonkun kanssa: J.R.R. Tolkien: Taru sormusten herrasta – Sormuksen ritarit ⭐️ (10-vuotiaan lapseni kanssa)
• 20. Luonnon monimuotoisuutta käsittelevä kirja: Juha Kauppinen: Monimuotoisuus ⭐️
• 21. Pidät kirjan ensimmäisestä lauseesta: Arto Melleri: Rubiinisilmäinen pääkallosormus (”Sinä keväänä Kosken Voitto ja Förstin veljekset tekivät kansalaiskoulun puukäsityötunnilla lankusta sähkökitarat ja maalasivat ne punaisiksi…”)
• 22. Kirjassa on epäluotettava kertoja: Yann Martel: Piin elämä
• 23. Kirja on julkaistu myös selkokielellä: Tove Jansson: Muumipeikko ja pyrstötähti
• 24. Kirja kirjailijalta, joka on kirjoittanut yli 20 kirjaa: Antti Tuuri: Levoton mieli
• 25. Kirjassa ollaan saarella: Rutger Bregman: Hyvän historia – Ihmiskunta uudessa valossa (Atan saari aitona Kärpästen herra -saarena)
• 28. Tulevaisuudesta kertova kirja: Anssi Jokiranta, Pekka Juntti, Anna Ruohonen & Jenni Räinä: Metsä meidän jälkeemme ⭐️
• 30. Kirjassa pelastetaan ihminen: Arundhati Roy: Äärimmäisen onnen ministeriö ⭐️
• 31. Kirjassa kerrotaan elämästä maaseudulla: Erno Paasilinna: Kotiseudulla ja vierailla mailla ⭐️
• 32. Kirja on alun perin julkaistu kielellä, jota et osaa: Paolo Giordano: Tartunnan aikaan (Italia)
• 33. Kirjassa tapahtuu muodonmuutos: J.K. Rowling: Salaisuuksien kammio
• 34. Kirjan nimessä on luontoon liittyvä sana: Petri Tamminen: Meriromaani
• 37. Ajankohta on merkittävä tekijä kirjassa: John Steinbeck: Vihan hedelmät ⭐️ (Vuoden 1929 pörssiromahduksen jälkeinen yleismaailmallinen talouspula)
• 38. Kirjan kannessa tai kuvauksessa on puu: Mikko Kamula: Ikimetsien sydänmailla
• 39. Kirjassa lennetään: JP Koskinen: Tulisiipi ⭐️
• 40. 2010-luvulla kuolleen kirjailijan kirjoittama kirja: Arto Paasilinna – Aatami ja Eeva (A.Paasilinna 1942-2018)
• 42. Kirjassa on isovanhempia: Ulla Koskinen: Suomessa selviytymisen historiaa ⭐️
• 43. Kustantamon kirjasarjassa julkaistu kirja: Colson Whitehead: Nickelin pojat ⭐️ Kirja on julkaistu Otavan kirjasto -sarjassa)
• 44. Kirjassa on kirjeenvaihtoa: Tommi Liimatta: Rollo (Neiti N:n kirjeestä Tommille)
• 45. Esikoiskirja: Silvia Hosseini: Pölyn ylistys
• 46. Kirjassa on sauna: Petri Tamminen: Piiloutujan maa
• 47.-48. Kaksi kirjaa, joilla on hyvin samankaltaiset nimet: Juice puhuu – Kootut muistelmat vol. 1 & vol. 2
• 49. Vuonna 2020 julkaistu kirja: Jarkko Martikainen: Lihavia luurankoja
• 50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja: Patrik Svensson: Ankeriaan testamentti (Luotan siihen, että joku Suomen kirjastolaitoksen henkilökunnasta tätä on jollekin suositellut!)

Näiden lisäksi olen lukenut taikka kuunnellut myös seuraavat teokset:

• Antti Tuuri: Lähikuvassa Erno Paasilinna
• Jouni Tikkanen: Lauma: 1880-luvun lastensurmat ja susiviha Suomessa ⭐️
• Caroline Criado Pérez: Näkymättömät naiset : näin tilastot paljastavat miten maailma on suunniteltu miehille ⭐️
• Antti Nylén: Kolme pyhää ⭐️
• Enni Mustonen: Metsäkukkia asvaltilla
• Sirpa Kähkönen: Muistoruoho (Kähkösen viimeisessä tehtiin ehkä ruokaa ja leivottiin, mutta en kyllä enää muista, koska kirjan kuuntelin helmikuussa. Voi siis olla, että menisi kohtaan 41.)
• Jaana Kanninen & Kukka Ranta: Vastatuuleen – Saamen kansan pakkosuomalaistamisesta ⭐️ (Kirjassa on äänessä useat saamelaiset, muuta Kanninen ja Ranta eivät ole saamelaisia.)
• Juha Hurme: Suomi ⭐️
• Antti Heikkinen: Kallio-poika – Peilikuvassa Kalle Päätalo
• Minna Canth: Kauppa-Lopo
• Marko Annala: Väristyskirja

Tällä hetkellä on luvussa, muutamaa juttua vaille valmiina, Pentti Haanpään parhaat, jonka pokkariversion kannessa Riku Rantala toteaa Haanpään parhaiden olevan hänen kirjansa autiolle saarelle (36. Tunnetun henkilön suosittelema kirja). Kuuntelen myös parhaillaan A.W Yrjänän Joonaanmäen valaita (27. Runomuotoinen kertomus, runoelma tai säeromaani). Molemmat teokset on tarkoitus viedä loppuun ennen vuoden vaihdetta.

Niin kuin varmasti monilla, ovat äänikirjat ottaneet vahvasti paikkansa minunkin kirjallisuuden kuluttamisessa. Äänikirjoja on tullut kuunneltu viimeisin neljän vuoden aikana vuosi vuodelta enemmän. Tällä kertaa kuuntelin kokonaisuudessaan lähemmäs 20 kirjaa. Vaikka pääsääntöisesti kuuntelinkin nuo parisenkymmentä kirjaa, osaa niistä myös luin. Olen huomannut tarvitsevani myös sen fyysinen teoksen, joten jos työmatkoilla oli kirja kuulolla, niin illalla nukkumaan mennessä saatoin lukea sitä samaa teosta, jota aiemmin päivällä kuuntelin äänikirjana. Kuten useat kirjallisuuden parissa työskentelevät ovat todenneet (esim. kirjailija Laura Lindstedt ja kriitikko Antti Majander) kaikki kirjat eivät toimi äänikirjoina, vaan ne tarvitsevat fyysinen (perinteisen) muodon. Olen kyllä hyvin pitkälti samaa mieltä ja esimerkiksi Anni Kytömäen Kultarinta vaati minulla sen, että otan itse lukemana haltuun sen, minkä kuunnellessa saatoin menettää. Yksi mainio esimerkki tähän keskusteluun on Jarkko Martikaisen syksyllä julkaistu Lihavia luurankoja jota sekä kuuntelin että luin. Kuuntelussa – lukijana itse taitelija Martikainen – on omat ansionsa. Se lukee, joka on myös kirjoittanut, mutta fyysisessä teoksessa ollaan silti kilometrejä edellä äänikirjaa, koska tällaiselle YUP & Jarkko Martikais -fanille Lihavia luurankoja teoksen vaikuttavat ja tekstejä uusiin ulottuvuuksiin vievät Ilkka Vuojalan piirrokset eivät jostain kumman syystä välity vain kuuloaistin kautta. Tämän ovat kirjailijat ja kustantajat varmasti jo hoksanneet. Lisätään kuvia kirjojen kansien väliin. Tällaisesta teoksesta sopii esimerkiksi myös Tommi Liimatan hämmentävä Rollo.

Jos näistä lukemista ja kuuntelemistani kirjoista pitäisi joitain suositella niin seuraavat teokset olisivat vahvoilla: Rosa Liksomin Everstinna (lähes täydellinen), Silvia Hosseinin Pölyn ylistys (vahva esikoinen), Juhani Branderin Miehen kuolema (pätevä keskustelunavaus), Jokiranta & Co:n Metsä meidän jälkeemme (ei syyttä Finlandialla palkittu), Antti Nylénin Kolme pyhää (hieman toisenlaista Nyléniä), Carolinen Criado Perezin Näkymättömät naiset (todella tarpeellinen teos), Arto Mellerin Rubiinisilmäinen pääkallosormus (oma henkilökohtainen suosikki jo vuosien ajan), Katriina Järvisen & Laura Kolben Sopivia ja sopimattomia (mielenkiintoinen, sivistävä), Patrik Svenssonin Ankeriaan testamentti (ankeriaat ovat tämän kirjan jälkeen monin verroin kiinnostavampia), Ulla Koskisen Suomessa selviytymisen historiaa (ilo kuunnella ja oppia), JP Koskisen Tulisiipi (upea tarina), Rutger Bregmanin Hyvän historia (lohdullinen, tarpeellinen & kiehtova), Juha Hurmeen Suomi (Hurme on poikkeusyksilö), Tiina Piilolan Kalevalan naiset (vuoden parhaita lukukokemuksia), Colson Whiteheadin Nickelin pojat (raadollinen ja kuumottava USA:n presidentinvaalien yhteydessä kuunneltuna), John Steinbeckin Vihan hedelmät (klassikko ansaitusti), Veikko Huovisen Hamsterit (hauska ja iloinen) ja Anni Kytömäen Kultarinta (hitaasti käynnistyvä, mutta uljaasti kehittyvä, koskettava tarina) sekä myös blogiini aiemmin kirjoittamistani kirjoista ehdottomasti Juha Kauppisen Monimuotoisuus ja Arundhati Royn Äärimmäisen onnen ministeriö, Jaana Kannisen & Kukka Rannan Vastatuuleen sekä jo mainittu Jarkko Martikaisen Lihavia luurankoja. Tämä ei toki tarkoita, että muut lukemani/kuuntelemani kirjat olisivat jotenkin läpeensä huonoja tai sellaisia joita en missään nimessä kenellekään suosittelisi, vaan tuossa listassa oli kenties ne jotka herättivät ajatuksia, lisäsivät ymmärrystä maailmasta ja ihmisistä ja toivat järjen valoa tähän visakoivuiseen kalloon.

Jonkun verran tuli tänäkin vuonna luettua kirjoja, joita en loppuun asti saanut vietyä. Toukokuussa Risto Isomäen Mitä koronapandemian jälkeen jäi äänikirjana kesken, kun huomasin olevani vielä valmistautumaton ottamaan vastaan tietoa mahdollisista uusista vakavista pandemioista ja hälyttävästä antibioottiresistenssin vaarasta. Koronakevään myrskyjen moukaroima psyykkinen ihoni oli vielä turhan ohut. Tästäkin syystä tänä vuonna lukemissa/kuuntelemissani kirjoissa on jonkun verran kevyempää tavaraa, vaikka toki sinne ahdistavaakin mukaan on kulkeutunut. Syksyllä kesken jäi Roselius & Silvennoisen Villi itä – Suomen heimosodat ja Itä-Euroopan murros. Ehkä sen loppuun saatan ensi vuoden puolella, kuten myös Jukka Laajarinteen Muumit ja olemisen arvoitus – teoksen.

Minulle on vaikeaa jättää teoksia kesken, vaikka ymmärrän hyvin sen ajatuksen, että elämä on liian lyhyt siihen, että lukee huonoja kirjoja. Jos ei lähde, niin sitten ei lähde. Tämä äänikirjan vallankumous luo pohjaa juurikin tällaiselle ajatusleikille. On helppo jättää kesken ja ”huonot” kirjat voi myös kuunnella nopeasti. Mitä jää sillon mieleen kun Pirjo Heikkilä papattaa lukunopeudella 2.0? Jääkö oivaltavat ajatukset kalloon kehää kiertämään ja ilmi saapumatta, kun on kiire saada nimi listaan? Mitä jos kirjan ”hyvyys” valkeneekin vasta kun kirja on edennyt pidemmälle kuin 20 % näytöllä? Itse syyllistyn tähän ilman muuta. Katselen, että kuinka monta prosenttia on tullut jo kuunneltua, kuinka paljon on jäljellä siihen, että voi aloittaa uuden? Ikään kuin tämä olisi kiinni siitä, että edellinen kirja on yhä kesken. Olen sen tyyppinen hahmo, että lukuhaasteesta tulee minulle helposti suorittamista, joka kummittelee lukemisen (ja kuuntelemisen) taustalla. Luon siis niitä stressitekijöitä itselleni lisää kuitenkin.

Pari vuotta olen listannut lukemiani teoksia goodreadsiin. Tammikuussa laadin haasteekseni selättää 40 kaunokirjallista teosta, mutta ylitin itseni ja sain kasaan 50 kirjaa, jotka goodreadsista löytyvät. Lyhin luettu teos oli Mellerin runokirja Ilmalaiva ”Italia” 47 sivun pituudella ja pisin Liimatan tiiliskivi Rollo 749 sivullaan. Keskiarvo kirjojen pituudelle oli 306 sivua ja ilmeisesti viihdyin lukemieni/kuuntelemieni kirjojen parissa, sillä kovin suopeasti annoin niille tähtiä – keskiarvolla 3,9/5. Ensi vuoden haasteeksi asetan 45 teosta.

Iloa ja valoa kaikille haastevuoteen 2021!